Lista
Jos minun pitäisi summata lokakuu yhteen sanaan, se olisi editoiminen. Kustannustoimittajan kommentit tipahtivat sähköpostiin syyskuun lopussa ja aikaa niiden työstämisen …
Jos minun pitäisi summata lokakuu yhteen sanaan, se olisi editoiminen. Kustannustoimittajan kommentit tipahtivat sähköpostiin syyskuun lopussa ja aikaa niiden työstämisen …
Siinä se nyt on. Projekti, jota olen viimeiset kolme vuotta kutsunut täällä blogin puolella nimellä Epäonnistunut Nanoprojekti, on nyt virallisesti …
Aina välillä teen sen virheen, että tartun kirjaan niin suurten odotusten kanssa, että pettymykseltä on mahdotonta välttyä. Sitten taas toiste, …
Jatka lukemista ”The Notebook – A History of Thinking on Paper”
Kesäkuussa kirjoitin retriitistä, jonne olin menossa ja kirjoista, joita minun oli tarkoitus lukea ennen sitä. Tarkoitus oli myös palata reissusta …
Ensi kuussa suuntaan retriitille. Kahden yön pituiselle reissulle, jossa ei ole kirjoittamisen lisäksi mitään ennalta suunniteltua ohjelmaa. Matka lyötiin lukkoon …
Maanantai 19.5. Kuvailen maitokahvin väristä taloa, sen säänpieksämiä seiniä ja ikkunakarmeja, jotka ovat nekin uuden maalikerroksen tarpeessa. Jämähdän kattoon, kun …
Blogissa on ollut viime aikoina hiukan hiljaisenpuoleista, koska maalis- ja huhtikuu ovat menneet enimmäkseen editoidessa. Kustannustoimittajan kommentit tipahtivat sähköpostiin helmikuussa …
Pari viikkoa sitten olin bussissa ja kuuntelin takanani istuvan miehen puhelua. En tehnyt tätä siksi, että minua kiinnosti miehen hiihtolomasuunnitelmat …
Perjantaina kävin lounastreffeillä erään Kirjoittavan Ihmisen kanssa. Kirjoittava Ihminen on kymmenen kertaa lahjakkaampi kirjoittaja kuin minä, mutta joka siitä huolimatta …
Tänään käytin kaksi ja puoli tuntia siihen, että kuvailin autokorjaamoa 116 sanan verran. Varmasti löytyy niitäkin kirjoittajia, joiden mielestä tämä …