Pitäisi oppia antamaan itselleen enemmän virikkeetöntä aikaa. Hetkiä, kun vain on ja möllöttää eikä yritäkään täyttää tyhjää tilaa viihdyttämällä itseään. Virikkeettömässä tilassa aivot saavat niin paljon aikaiseksi, varsinkin jos on vain hetkeä aikaisemmin työstänyt tekstiä.
Parhaat virikkeettömät hetkeni tapahtuvat yleensä bussissa (jossa en pysty lukemaan), tai ratikassa (kun en jaksa enää lukea). Lauseet, jotka ryöpsähtävät virikkeettöminä hetkinä mieleen eivät ole koskaan kovin pitkiä, mutta tuntuvat silti aina moninkerroin valmiimmilta kuin ne, joita yritän tietoisesti väsätä.
Ja silti. Vaikka tiedostankin virikkeettömien hetkien tärkeyden, niin jostain syystä en osaa antaa niitä itselleni. En varsinkaan kotona, jossa on aina jotain tekemistä. Sohvalla maatessa käteen tuntuu osuvan aina jotain: puhelin, kirja tai sitten päädyn YouTubeen katsomaan jotain mukatärkeää videota. Lähemmäs virikkeettömyyttä, mihin olen kotona onnistunut pääsemään, on kotitöiden tekeminen ilman, että kuuntelen samalla mitään. En kirjaa, podcastia tai YouTube -videota. Siksi tein tietoisen päätöksen olla ostamatta uusia langattomia kuulokkeita, kun edelliset hajosivat. Ne kun oli todella helppo pistää korville, kun aivot huusivat hätäänsä tylsistymisen välttelemiseksi.