Satu kyseli kommenteissa, mitä versiolle kuuluu ja vastasin, että ihan hyvää. Mainitsin myös, miten hitaasti editoiminen on edennyt.
Etenemisen hitaus on johtunut enimmäkseen kahdesta eri syystä. Ensimmäinen niistä on ne pari ongelmatilannetta, joita en ole parhaista yrityksistäni huolimatta onnistunut vielä ratkaisemaan. Toki tekstissä on ja tulee olemaan vielä monta muutakin ongelmatilannetta, mutta nämä pari tiettyä ovat tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä.
Toinen, ja ehkä jopa se painavin syy, on ollut tekstin rytmi. Käsikirjoitus on ollut editointivaiheessa kohta puolitoista kuukautta, mutta koko tänä aikana en koe vieläkään löytäneeni tekstin rytmiä. Sitä tiettyä jotain, joka saa kaiken toimimaan. Ehkä, koska käsikirjoitus on jatkoa Neljäskin katoaa -kirjalle ja päähenkilö oli tuttu, niin oletin tekstin syntyvän helpommin kuin edeltäjänsä, mutta nähtävästi tämä oli väärä olettamus.
Rytmin puuttumien on enimmäkseen henkinen juttu, sillä teknisesti tähän asti editoimani luvut toimivat. Mutta, kun luen niitä jälkikäteen, niin olen kivuliaan tietoinen, miten niistä puuttuu se jokin.
Viime viikolla laitoin editoimisen tietoisesti syrjään ja käytin kaiken kirjoitusaikani ongelmatilanteiden pohtimiseen. Mietin taustatarinaa, eli sitä mitä tapahtuu ennen kirjan alkua, sekä sitä tiettyä tapahtumaketjua, josta en meinaa saada oikein otetta. Sain selkeytettyä viikon aikana muutamaa pientä yksityiskohtaa, mutta ne ongelmatilanteet? No, ne ovat yhä tukevasti ennallaan.
Turhautuneena viime viikon surkeaan edistymiseen, päätin kokeilla tällä viikolla eri lähestymistapaa. Ongelmakohtien pohdiskelun sijaan päätin hypätä suoraan käsikirjoituksen siihen osaan, johon ongelmat eivät vaikuta, eli käytäväkohtaukseen.
Jos odotin helpompaa editointikokemusta, niin sitä en valitettavasti saanut sillä käytäväkohtauksen editoiminen osoittautui yhtä työlääksi kuin kaikkien muidenkin. Mutta sitten, kun kirjoittamisaika lähenteli uhkaavasti loppuaan ja suunnittelin jo lopettamista, niin tekstiin livahti hyönteinen. Yksi pieni surkea torakka, joka vilisti oven alta lukittuun huoneeseen. En tiedä mikä tässä torakassa oli, mutta jostain syystä se rikkoi jotain ja ensimmäistä kertaa puoleentoista kuukauteen, kuulin tekstin rytmin.
Takana on nyt neljä hyvää kirjoituspäivää. Pitää vaan toivoa, että putki jatkuu myös ensi viikolla, kun kaivan tiedoston huomenna esille.
Rytmi on minullakin usein kateissa, ihan konkreettinen tekstin rytmi. Siirtymät ovat erityisen vaikeita. Aina tuskailen, miten kirjoittaisin sujuvasti niinkin yksinkertaisen asian kuin hahmon siirtymän huoneesta toiseen. Tai miten saan dialogin soljumaan aiheesta/tunnetilasta sujuvasti toiseen.
Rytmi on vaikea. Joskus se tulee helpommin, mutta joskus sen löytäminen on kyllä työn takana. Ja se, että sen on kerran löytänyt, ei valitettavasti tarkoita, että sen onnistuu säilyttämään. Siksi yritän nyt nauttia siitä, että tällä hetkellä kuulen tekstin rytmin. Koska jossain vaiheessa tulee kuitenkin se tilanne, että hukkaan sen jälleen.