Neljäsosa

Keskeneräinen käsikirjoitus ylitti torstaina kymppitonnin rajapyykin. Kymmenentuhatta sanaa on samanaikaisesti sekä vähän että paljon. Se on yleensä se ensimmäinen etappi, joka saa miettimään: olenko oikeasti saanut kaikki nämä sanat aikaiseksi? Isommassa mittakaavassa kymppitonni ei ole kuitenkaan mitään ja on parhaimmassakin tapauksessa vain hyvä alku.

Puhun kuitenkin neljäsosasta, sillä käsikirjoituksen sanamäärätavoite on 42 000 sanaa. Tavoite määräytyi puhtaasti Neljäskin katoaa -käsikirjoituksen pituudesta, jonka sanamäärä on hiukan alle tuon. Projektin lopullista sanamäärää on toki mahdotonta tietää näin etukäteen, sillä jokainen käsikirjoitus on omanlaisensa ja teksti elää paljon kirjoittaessa. Edistymisen mittaaminen on minusta kuitenkin helpompaa, kun on selkeä tavoite, mihin tähdätä.

Voin sanoa kuitenkin jo heti alkuun, ettei ensimmäinen versio tule olemaan lähelläkään asettamaani tavoitetta. Ensimmäiset versioni ovat aukkoisia eikä tämä käsikirjoitus ole poikkeus. Todennäköisesti julistan ensimmäisen version valmiiksi, kun sanoja on jotain 15 ja 20 tuhannen välillä ja pääjuoni on mahdollisemman huterasti kursittu kokoon.

Viime syksynä olin kirjoittanut tekstiä 3554 sanan verran, eli täysin tyhjästä minun ei tarvinnut aloittaa. Aikaa tämän ensimmäisen etapin saavuttamiseen meni kolme viikkoa, tai tarkalleen sanoen neljätoista arkipäivää. Mukaan mahtui pari nollapäivää, muutama huonosti nukuttu yö, yksi iltavuoro sekä muita aikasyöppöjä velvoitteita. Jos nollapäivät jätetään välistä, niin pienin kirjoittamani päivittäissanamäärä oli 286 ja suurin 1072.

Niin paljon kuin olin odottanutkin hetkeä, kun voin aloittaa uuden tekstin työstämisen, niin pakko myöntää, että ensimmäinen viikko projektin parissa oli vaikea. Ei ollut flowta tai sujuvia kirjoitushetkiä ja jokainen uusi sana tuntui olevan työn takana. Jopa editoiminen tuntui kankealta, vaikka se on aina ollut mieluisin työvaihe.

Siksi ensimmäiseen viikkoon kuului myös paljon, mikä tässä mättää -pohdiskelua. Sitten luin uudelleen postauksen, jonka olin tehnyt Neljäskin katoaa alkutaipaleesta ja siellähän se oli. Ratkaisu.

Tavallisesti kirjoittamisprosessini etenisi seuraavanlaisesti: illalla kirjoitan käsin ja aamulla editoin sen, mitä sain illalla aikaiseksi.

Loppujen lopuksi kyse oli vain virheellisestä lähestymistavasta. Kahdesta työvaiheesta, jotka olin jostain kumman syystä kääntänyt päittäin. Päivän aloittaminen työvaiheella, joka on itselleni se kaikkein haastavin, ei ollut nähtävästi hyvä valinta.

Viikolla kaksi vaihdoin työvaiheet päittäin, eli aloitin aamun editoimalla edellisen päivän tekstin ja tämän jälkeen kirjoitin vasta uutta. Muutos oli pieni, mutta sen vaikutukset olivat merkittävät. Sen lisäksi että tuplasin ensimmäisen viikon sanamäärän, niin tekstiin syntyi imua. Päivän aloittaminen editoimisella auttoi minua myös pääsemään heti käsikirjoituksen maailmaan, mikä helpotti puolestaan myös uuden tekstin kirjoittamista.

Ensi viikolla olisi tarkoitus pistää kirjoittaminen hiukan sivuun ja keskittyä jälleen juoneen ja käsikirjoituksen rakenteeseen. Vaikka alkuvuoden tavoitteeni oli suunnitella juoni ennen kirjoittamisen aloittamista, niin tämä ei tapahtunut. Pääsin suurin piirtein puoleenväliin. Tämän lisäksi tarina lähti heti hiukan eri suuntaan kuin juonisuunnitelma, minkä takia hylkäsin koko suunnitelman heti alkumetreillä. Silti, kaikki se aika jonka käytin projektin juonen suunnitteluun ei ollut turhaa. Ilman sitä taustatyötä, en olisi niin syvällä käsikirjoituksen maailmassa, että pystyisin kirjoittamaan ilman juonisuunnitelmaan vilkuilemista.

Käsikirjoitus on kuitenkin nyt pisteessä, että pieni miettimistauko voisi tehdä sille ihan hyvää. Seuraavaksi kun pitäisi työstää kokonaisuutta, joka syntyi osittain siitä, kun tarina lähti omille poluilleen heti kirjoittamisrupeaman alussa.

Lopuksi

Ne saapuivat!

Neljäskin katoaa virallinen ilmestymispäivä on vasta 30.4. Eli en todellakaan olettanut, että saisin nämä jo näin varhain.