Miniretriitti #2

Sunnuntai ja loman viimeinen päivä. Kolme viikkoa oli ehkä aavistuksen liian lyhyt ja olisin mielelläni ottanut vielä sen yhden viikon tähän lisää. Mitään kovin suurta ja mullistavaa en tehnyt loman aikana. Reissu Espoon Ikeaan sai toimittaa tänä vuonna lomareissun virkaa, eläinlääkärissä kävin kerran, hammaslääkärissä kahdesti, näiden lisäksi piipahdin myös kustantamon kesäjuhlissa sekä osallistuin yksille julkkareille.

Keskiviikkona lähdin kirjoitusretriitille numero 2. Porukka oli sama kuin viime keväänä. Tälläkin kertaa tavoitteena oli vain irtiotto arjesta ja matkakohteeksi valikoitu hotelli, josta löytyi kohtuuhintainen huoneisto. Jokaisella oli oma makuuhuone, mutta keittiö/olohuone oli yhteinen. Keväästä poiketen, tällä reissulla emme saaneet suuria maisemanvaihtoja. Jos huoneemme ikkunat olisivat olleet eri suuntaan, olisin voinut tuijottaa työpaikkani ulkoseinää ja toinen matkaajista oman asuintaloaan. Vain yksi meistä pääsi nauttimaan matkustamisesta, eli istumaan melkein 2h julkisissa.

Omat tavoitteeni tälle retriitille olivat

1. 1. 1. Saada käsikirjoituksen loppuosa suunniteltua.
      2. Kirjoittaa mahdollisimman paljon raakatekstiä niihin lukuihin/kohtauksiin, jotka ovat vielä kirjoittamatta.

Keskiviikkona oli check-in ja yhteisen ruokailuhetken jälkeen jokainen suuntasi oman tekstin pariin. Niin minäkin, vaikka en uskonut jaksavani tehdä mitään niin myöhään. Yllätyksekseni homma alkoi sujua ja jaksoin puoleen yöhön.

Torstaina heräsin seitsemältä ja kerkesin hyvin aloittamaan päivän ennen aamiaista. Aamiaisen jälkeen jatkoin hommia. Aina kun väsähdin vaihdoin paikkaa, ensin omasta huoneesta olohuoneeseen, sitten pari tuntia parvekkeella ja myöhemmin takaisin olohuoneeseen, kunnes neljältä tuli lopullinen pysähdys. Vaikka tuo maiseman vaihto oli noin pientä, niin yllättävää kyllä, sekin auttoi. Torstain tavoitteeni jäi yhdestä luvusta vajaaksi. Toivoin, että kunhan olin pitänyt kunnon tauon: syönyt, käynyt saunassa, juoruillut tarpeeksi muiden kanssa niin illalla riittäisi vielä voimia, mutta ei riittänyt. Yritin, mutta ei ollut vaan mitään annettavaa.

Perjantaina olin laittanut herätyksen jälleen seitsemäksi. Jaksoin juuri ja juuri kirjoittaa sen yhden luvun, mutta en muuta. Vaikka takana oli hyvin nukuttu yö, niin ei vaan ollut enää mitään annettavaa. Aamupalan jälkeen pakattiin loput kamat ja luovutettiin huoneet. Huoneeseen olisi voinut jäädä vielä muutamaksi tunniksi, mutta ainakaan itse en kokenut sitä enää tarpeelliseksi. Retriitti oli tehnyt tehtävänsä ja olin kirjoittanut tarpeeksi.

Oliko retriitti onnistunut? No ainakin omasta mielestäni. Vaikka ympäristö oli tuttu, niin kyllä siinä silti sai hyvän irtioton omasta arjesta. Sain suunniteltua käsikirjoituksen lopun ja kirjoitin raakatekstit kuuteen lukuun. Huomenna alkaa taas perusarki ja työt, eli kun aamulla taas herään tuntia ennen kuin olisi tarpeen, minulla on jotain mitä editoida.

En ole aikaisemmin oikeastaan ymmärtänyt kirjoitusresidenssien järkevyyttä. Eli, miksi matkustaa jonnekin muualle, kun kotonakin voi olla? No nyt taidan ymmärtää. Vaikka nämä meidän retriittimme ovat olleet tällaisia pieniä pyrähdyksiä, niin edes pieni irrottautuminen omista arkisista ympyröistä riittää antamaan kirjoittamiselle ihan eri tavalla energiaa.

Jälleen kerran, kaksi yötä oli tarpeeksi. Jos retriitti olisi ollut yhtään tätä pidempi, olisi päivään tarvittu muutakin ohjelmaa kuin kirjoittaminen. Kirjoitin itseni torstaina jo niin tyhjäksi, että jos olisimme olleet vielä yhden kokonaisen päivän, en usko, että olisin kirjoittanut kovin paljon sen aamuisen hetken lisäksi. Tankki oli siinä vaiheessa jo kuitenkin niin tyhjä, ettei minulla vaan ollut enää mitään annettavaa. Mutta ehkä juuri tässä piileekin vieraissa kaupungeissa olevien residenssien ihanuus. Kun ympärillä on niin paljon uutta tutkittavaa, ei ehkä kirjoita itseään aivan yhtä tyhjäksi ja ehkä juuri täydellinen ympäristön vaihdos auttaa pitämään mielen virkeänä, että jaksaa kirjoittaa pidempään.