Yhteisöllisyys

Viime aikoina olen miettinyt paljon yhteisöllisyyttä. Ajatustenvirtaataijotain -blogin Satu linkitti Brandon Sandersonin luentosarjaan ja hyvä, että linkitti koska luentosarja on aivan mahtava! On todella mielenkiintoista kuunnella noin syvällistä ja monipuolista puhetta kirjoittamisesta. En ole vielä kuunnellut koko sarjaa, mutta tänään voisin taas jatkaa ikkunanpesuprojektia ja laittaa seuraavan jakson pyörimään.

Se miksi yhteisöllisyys on pyörinyt mielessä, johtuu juuri tuosta luentosarjasta. Sanderson mainitsee muutamaan otteeseen kirjoittajapiirit ja kuinka hyödyllisiä (tai haitallisia, jos päätyy vääränlaiseen piiriin) ne voivat olla oman kirjoittamisen ja edistymisen kannalta. Tämä yhteisöllisyysteema on pyörinyt mielessä jo pitkään, sillä se tuuppaa olemaan asia, joka nousee jatkuvasti esille kuuntelemissani podcasteissa. Yhteisöllisyys voi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Osalle se voi tarkoittaa vuorovaikutusta tekstiin palautteen ja vastapalautteen muodossa, kun taas osa kaipaa vertaistukea tai jonkinlaista pientä painetta saada tekstiä kasaan sovittuun määräaikaan mennessä.

Itse olen ollut mukana parissakin kirjoittajapiirissä, mutta huomasin pian, etteivät ne olleet ihan oma juttu. En kaipaa vertaistukea, jotta saisin kirjoitettua ja palautteen antaminen useammalle kirjoittajalle parin viikon välein oli yllättävän työlästä. Ryhmädynamiikalla on myöskin hyvin tärkeä rooli piirin onnistumisen kannalta. Kummassakaan näissä piireissä ryhmädynamiikka ei oikein koskaan lähtenyt toimimaan ja yhdessä näissä kävi niin, että yhden osallistujan tarpeet alkoivat dominoida koko piiriä.

Yritin viritellä kirjastotyöni puitteissa muutamaan otteeseen kirjoituspiirejä ja esim. viime vuonna järjestettiin kollegoiden kanssa kolmessa eri Espoon kirjastoon nanomiittejä, mutta mikään näistä yrityksistä ei oikein lähtenyt vetämään. Vilkkaana tapaamiskertana paikalle saattoi ilmestyä kaksi osallistujaa, mutta enimmäkseen näissä sai istuskella yksin. Saipas ainakin kirjoitta työajalla, että ei nämä kokeilut nyt ihan hukkaan menneet 🙂

Todennäköisesti näiden kokeilujen epäonnistumiset johtuivat siitä, että tapahtumien mainonta ei tavoittanut oikeaa kohdeyleisöä tai sitten ihan vain siitä, että yhteisöllinen kirjoittaminen ei kiinnosta suomalaisia kirjoittajia. Se mikä sitten taas veti aina yleisöä, oli kaikenlaiset kirjoittamiseen tarkoitetut workshopit ja luennot.

Blogimaailman ulkopuolelle oma kirjoittajayhteisöni koostuu kahdesta kirjoittajasta, joista yksi on julkaissut jo useamman kirjan ja toinen on ensimmäisensä kanssa lupaavasti lähellä. Meidän pieni yhteisömme whatsappailee päivittäin ja tapaamme noin parin kuukauden välein ja enimmäkseen kommunikaatiomme on kirjoittamisesta keskustelua. Miten projektit etenevät, miten kirjoittaminen sujuu sekä tietenkin kirjoittamiseen liittyvistä nyansseista keskusteleminen kuten juonesta, rakenteesta tai kerrontaratkaisuista puhuminen, mutta myös ihan oman elämän kuulumisista. Vaikka en olekaan erityisen sosiaalinen ihminen niin olen silti onnellinen, että löysin nämä kirjoittavat kanssasisaret. Kirjoittamisesta puhuminen ei kirjoittavien kanssa on aina hyvin yksipuoleista keskustelua.

Se missä sen sijaan olen kaivannut enemmän yhteisöllisyyttä, on käsityöt. Vuosi sitten syksyllä löysin neulepodcastit, tarkalleen ottaen Villapesuohjelman. Neulominen on ollut vuosia tärkeä harrastus, mutta jotenkin näitä juttua on tullut nysvättyä vain oman kodin ja pään sisällä. Tämän yhden podcastin löytyminen on avannut itselleni ihan uuden neulemaailman, jonka olemassaolosta en tiennyt mitään. En tiennyt esimerkiksi neulemiiteistä, merinovillasta, Raverlystä, Chiaogoo puikoista <3 tai siitä, että neuloa voi muutakin kuin Novitan langoilla. Nykyisin seurailen myös muutamaa muuta neulepodcastia ja jostain kumman syystä haaveilen oman podcastin perustamisesta. Tämä on siinä mielessä vähän hassu haave, että vaikka olen kuunnellut kirjoittamis- ja truecrime- podcasteja ja pitkään, minulla ei ole koskaan käynyt mielessä perustaa sellaista. Puhuminen ei ole oma juttu ja naaman näyttäminen YouTubessa vielä vähemmän sitä, mutta silti tämä neulepodcastiajatus pyörii jatkuvasti mielessä.

Osittain tämä innostus voi johtua nyt ihan siitä, että minulla ei ole työnalla mitään kirjoitusprojektia. Minulla on kuitenkin ihan selvästi tarve täyttää tämä vaje jotenkin, sillä olen aloittanut tällä viikolla kaksi eri neuletyötä, hankkinut langat seuraavaan, haaveilen neljännestä ja suunnittelen jo viidennen projektin lankojen ostamista. Neulontaintoilu tuski katoaa ikinä, mutta neulepodcastin perustamisen tarve saattaa häipyä, kunhan saan Kellotornin takaisin. Tämän takia en ole siis vielä aloittamassa mitään podcastiä, mutta sen verran edistin asiaa, että loin tälle jo Google-tunnukset, koska satuin nyt keksimään podcastille mainion nimen. Katostaan sitten tulevatko ne tunnukset koskaan käyttöön.