Jos minun pitäisi summata lokakuu yhteen sanaan, se olisi editoiminen. Kustannustoimittajan kommentit tipahtivat sähköpostiin syyskuun lopussa ja aikaa niiden työstämisen oli lokakuun puoleenväliin saakka. Yhteensä kommentteja oli viisikymmentäneljä. Näiden joukossa oli kolme kehua, kuusi pientä/helppoa muutosta ja neljäkymmentäviisi kommenttia, jotka vaativat enemmän miettimistä.
Siksi aloitin editointiurakan samalla tavalla kuin aina, eli luomalla listan.
Lista auttaa minua hahmottamaan edessä olevaa työmäärää, kun epämääräinen kommenttikasa saa selkeämmät raamit. Se lievittää myös editointiahdistusta, koska edistymistä on helpompi seurata.
Editointitapoja on varmaan yhtä monta kuin editoijiakin, mutta omani on työskennellä kierroksissa. Ensimmäisellä kierroksella tavoitteeni on ruksia pois mahdollisimman monta kommenttia. Vaikeat kohdat hyppään suosiolla yli samoin kuin ne, joita en halua muuttaa. Seuraavilla kierroksilla hyppelen kommenttien välillä, mutta suunta on silti helpommasta vaikeampaan. Monesti vaikeimmat muutosehdotukset ovat ne, joiden kanssa olen kustannustoimittajan kanssa eri mieltä. Nämä kohdat vaativat monesti kaikista eniten miettimistä ja jos päätän pitää kohdan sellaisenaan, niin päätökselle pitää olla hyvät perustelut. Suurin osa kustannustoimittajan kommenteista olivat kuitenkin ihan valideja. Tälläkin kierroksella toteutin 85% ehdotetuista muutoksista.
Toistaiseksi Neljäskin katoaa on käynyt läpi kolme editointikierrosta: keväällä, kesällä ja nyt tämä syksyinen. Työläin näistä oli ensimmäinen, koska suuria muutoksia oli kaikista eniten minkä lisäksi tekstiä piti tiivistää reippaasti. Salainen tavoitteeni oli kymmenentuhannen sanan tiivistäminen, mutta se jäi vähän alle viiteentuhanteen. Eniten päänvaivaa kevään kierroksella aiheutti yhden ison kokonaisuuden poisto ja sen jättämän juoniaukon tukkiminen.
Riippumatta siitä kuinka vaikealta tai helpolta editointikierros tuntuu, haastavin osuus alkaa kuitenkin vasta sen loputtua, kun lähetän käsikirjotuksen takaisin ja jään odottamaan vastausta. Editointikierroksen loppuvaiheessa, kun editointienergia on vähimmillään ja seuraavan projektin houkutus korkeimmillaan, en haaveile oikeastaan muusta kuin projektinvaihdosta. Silti projekti ei koskaan vaihdu, kun käsikirjoitus lähtee takaisin, sillä lähettämien jälkeen tipun tyhjiöön. Epämääräiseen vellomistilaan, joka kestää aina siihen asti, että kustannustoimittaja lähettää kuittausmailin ja antaa minulla tarkan päivämäärän seuraaville kommenteille. Juuri vellomistilan takia otin välipäiville normaalia enemmän työvuoroja, jotta saisin muutakin ajateltavaa kuin sähköpostin pakonomaisen päivittämisen.
Projektin vaihto onnistuu vasta sitten, kun minulla on selkeä deadline. Kun tiedän tarkalleen, paljonko minulla on aikaa ennen seuraavia kommentteja (tällä kertaa viikko).
Nostan hattua niille kirjoittajille, jotka kykenevät työstämään useampaa projektia samanaikaisesti ja vaihtavat lennosta työstä toiseen.
En todellakaan kuulu siihen eliittiin.