Jos joku olisi mitannut stressitasojani nyt aamulla, datassa olisi näkynyt hetkellisesti selkeä piikki. Stressitason kohoaminen johtui koneesta, joka päätti sammuttaa itsensä, kun minulla oli Scrivener auki. Olin unohtanut, että jos näin käy ja Scrivenerin aukaisee uudelleen, niin tiedosto, joka oli sillä hetkellä auki, on tyhjä.
Ennen tätä nykyistä konetta käytin kirjoittamiseen pelikannettavaa, jolla oli tapana kaatua ihan vain huvin vuoksi. Kokemuksen myötä opin, että jos kone kaatui ja Scrivener oli auki, niin ainoa tapa palauttaa menetetty teksti oli synkronisoida Scrivener-projekti ensin pädille ja vasta sitten aukaista ohjelma tietokoneella.
Palautuminen onnistui tätä kautta, koska Scrivenerin tiedosto on tallennettu Dropboxiin ja sekä kannettava että pädi, viittaavat tähän tiedostoon.
Koska en ole käyttänyt pelikonetta kirjoittamiseen nyt muutamaan vuoteen, ja koska tämänpäiväinen yllätyskaatuminen oli tämän koneen ensimmäinen, olin unohtanut tekstin katoamistempun.
Stressipiikki johtui siis siitä, kun aukaisin Scrivenerin uudestaan ja tuijotin tiedostoa, jossa oli aiemmin ollut 166 sanaa ja nyt ei enää yhtään.
Onneksi on varmuuskopiot!
On ne automaattiset, jotka Scrivener luo joka kerta, kun ohjelma sulkeutuu.
On myös se kopio, jonka lähetän itselleni sähköpostiin jokaisen kirjoitussession jälkeen. Kiitos niiden tekstin palauttaminen oli niinkin yksinkertaista, kuin zip-tiedoston purkaminen ja vanhemman Scrivener-projektin aukaiseminen. Tietenkin menetin ne muutamat muutokset, jotka olin jo ehtinyt tehdä, mutta katastrofi ei ollut kuitenkaan tämän suurempi.
Muutama vuosi sitten eräs asiakas tuli kysymään, että olimmeko nähneet hänen USB-tikkuaan. Asiakas oli työskennellyt asiakaskoneella edellisenä päivänä ja huomannut kotona, että tikku oli kadonnut. Eihän siinä sinänsä mitään, ihmiset kadottelevat usbejaan tuon tuosta. Valitettavasti tällä kyseisellä tikulla sattui vaan olemaan ainoa kopio asiakkaan gradusta.
En tiedä millaisen hermoromahduksen asiakas sai kotonaan, sillä kuten ehkä arvaatte, tikkua ei koskaan löytynyt.
Voisinpa sanoa, että tämä asiakas oli poikkeus. Että koko kirjastourallani kukaan muu ei ole koskaan tullut kyselemään kadonneen tikun perään, jossa oli ainoa kopio jostain tärkeästä tiedostosta. Valitettavasti näin ei todellakaan ole.