Epäonnistunut nanoprojekti eroaa monella tavalla Syvän maan juurista. Esikoisestani poiketen Epäonnistunut nanoprojekti on nuortenkirja eikä aikuisten. Yhdysvaltojen sijaan tarina sijoittuu Suomeen ja ajallisesti nykyhetkeen. Aikatasojakin tässä kirjassa on tasan yksi ja ainoa mikä näitä kirjoja yhdistää on nuoren päähenkilön ikä.
Historiallisessa romaanissa yksityiskohdat ovat erittäin tärkeitä ja ne sitovat tarinan tiukemmin aikaansa. Samaan hengenvetoon, niin hyvässä kuin pahassa, mikään ei ikäännytä tekstiä yhtä paljon kuin vanhentunut teknologia.
Luin viime tai toissa vuonna uuden kirjan, jossa viestejä lähetettiin Messengerillä. Muistan vieläkin, kuinka nopeasti tämän viestipalvelun mainitseminen veti minut tarinasta pois. Omassa mielessäni Messenger oli jo aikansa elänyt palvelu, jota kukaan ei enää käyttänyt. Lukeminen vaihtui lennosta googlettamiseen, kun halusin selvittää, onko Messenger vielä olemassa (on se) ja käyttääkö sitä kukaan (nähtävästi käyttää).
Juuri tämän Messenger-episodin takia olen miettinyt paljon teknologiaa ja miten se kannattaa käsikirjoituksessa esittää. En halua kirjan tuntuvan ajankohtaiselta vain vuoden tai parin, vaan haluan lukijan pystyvän uppoamaan tarinaan, vaikka hän tarttuisi tähän viidenkin vuoden kuluttua.
Siksi häivyttelen.
Puhun puhelimista, mutta en mainitse valmistajia. Vaihdan viestejä, mutta en kerro minkä nimisellä apilla hahmot naputtelevat niitä. Puhun somesta, mutta en mainitse ainuttakaan palvelua nimellä. Ainoa nimeltä mainittu puhelinappi, on oman mielikuvitukseni tuotetta, vaikka samanlaisia ominaisuuksia löytyy jo ihan olemassa olevistakin apeista.
Muutama vuosi sitten luin kirjan, joka oli silloin yli kymmenen vuotta vanha. Tietokoneet olivat olemassa ja nettikin pyöri ja ainoa mistä huomasi ajan kuluneen oli näppäimistölliset kännykät. Oli myös eräs toinenkin vanha kirja, jossa illuusio ”nykyajasta” särkyi vasta siinä vaiheessa, kun joku kaivoi iPodin esille.
Teknologian kehitystä on vaikea ennustaa. Se, mikä on tällä hetkellä kaikkien käytössä voi olla jo muutaman vuoden kuluttua aikansa elänyt. WhatsApp hallitsee tällä hetkellä puhelinviestittelyä, mutta tekeekö se sitä vielä viiden tai kymmenen vuoden päästä?
Palveluilla on taipumusta ikääntyä käyttäjiensä mukana ja mikään ei vaihdu yhtä nopeasti kuin nuorten käyttämät palvelut. Facebookissa ei taida pyöriä enää montakaan alle kolmekymppistä. Instagramkin ikääntyy hurjaa vauhtia ja vaikka nuoret pyörivät tällä hetkellä TikTokissa, niin ovatko he siellä enää muutaman vuoden kuluttua?
Vain kahden palvelun kohdalla (Google ja Wikipedia) otan tietoisen riskin ja mainitsen ne nimeltä. Hyvin todennäköisesti nämä palvelut ovat vielä olemassa kymmenenkin vuoden päästä, mutta mikään ei ole tietenkään varmaa.
Vieläköhän joku muistaa Netscapen, Altavistan tai Kiss FM:n chätin?
Mielenkiintoinen aihe, joka herättää ajatuksia! Ymmärrän tällaisen ratkaisun (aikaa henkivän kulttuurisidonnaisuuden häivyttämisen), mutta samalla huomaan miettiväni tätä myös siitä näkökulmasta, missä vaiheessa lukijana tarttuisin aikakuvaan juuri siinä negatiivisessa mielessä – koen ehkä, että niin kauan kuin tunnistan, mitä tietyllä kulttuurisidonnaisella asialla tehdään (vaikka nimi olisikin vieras tms.), niin ajankuva on itselleni ehkä enemmän rikkaus, ja huomaan omasta lukijuudestani, että omaan aikaani sidottuja asioita on hauska bongata (koen maadoittavaksi, jos kirjassa puhutaan asiasta, jonka selvästi tunnistan johonkin tiettyyn kokemukseen liittyväksi – tietty nimi herättää kuitenkin muistikuvia eri tavalla kuin pelkkä yleissana: jos hahmo pelaa puhelimella peliä, se ei herätä mitään kummempia ajatuksia, mutta jos hahmo pelaa matopeliä, tai Candy Crushia tai mitä näitä nyt on, niin mielikuva on heti elävämpi). 🙂
Toki nuorten puolella kirja voi vanhentua ehkä nopeammin, kun lukijakunta on oletettavasti kapeampi / nopeammin vaihtuva kuin aikuisten puolella, ja ehkä lukijakuntaa pitää siten ajatella eri tavalla tosiaan, mutta tämä on tosiaan mielenkiintoinen aihe!
Totta tuo maadoittuminen. Aivan kaikkea ei voi todellakaan häivyttä ilman, että teksti myös menettää jotain. Esille nostamasi pelit on todella hyvä esimerkki tästä. Muistin vasta, kun tämä postaus oli jo ulkona, että nimeän tekstissä yhden oikean pelin. Tämänkin kohdalla mietin pitkään, että valitsenko jotain mikä on nyt pinnalla, mutta ei ole mitään takuita, että se kiinnostaa enää muutaman vuoden päästä, vai jotain stabiilimpaa. Lopulta päädyin Fifaan. Siinä on sitten yksi pelisarja, jota julkaistaan todennäköisesti vielä silloinkin, kun olen itse jo eläkeiässä.
Kuinka paljon tällaiset asiat häiritsevät riippuu varmasti paljon myös omista mieltymyksistä. Luin kerran kirjaa, jossa leivälle levitettiin Floraa, aina syötiin Ingmanin jogurttia ja leipäkin taisi olla jotain tiettyä merkkiä. Tämäkin ruokanamedroppailu häiritsi aivan valtavasti. Oma kynnykseni näille aikasidonnaisille asioille on selkeästi hyvin matala 🙂