Mietin keskeneräistä käsikirjoitusta ja sitä, miten se on tällä hetkellä vähemmän kesken. Miten siitä ei puutu enää ainuttakaan lukua tai kohtausta. Miten siinä on alusta loppuun kulkeva (toivottavasti looginen) juoni ja henkilöhahmoja, jotka eivät tuo mieleen paperinukkeja.
Käsikirjoitus on ollut kokonainen nyt vähän päälle viikon enkä ole vieläkään tottunut ajattelemaan sitä kokonaisena. Tämän käsikirjoituksen kanssa on ollut välillä niin vaikeaa, että usko siihen ei ole aina ollut kovin korkealla. Tämän hetken tunnelmat ovat kuitenkin hyvät. Olo on samanaikaisesti sekä tyyni että innostunut. Uuden tekstin kirjoittamisessa on omat ilonsa, mutta silloin joudun aina taistelemaan sen tunteen kanssa, että tämä ei valmistu ikinä. Siksi olen aina mieluummin tässä vaiheessa, että teksti on olemassa ja voin vain keskittyä sen parantamiseen.
Edellinen viikko kului taustatutkimukseen ja yksityiskohtien selvittelyyn. Tuntui hyvältä saada valmiiksi sellaisia kohtauksia, jotka ovat jo pitkään roikkuneet puolivalmiina. Se, mitä en sen sijaan ole tehnyt, on sana ja lausetason viilailut. Yritän nyt välttää sitä virhettä, että käytän aikani lauseiden hiomiseen, ennen kuin olen varma, että se mitä hion, on jäämässä käsikirjoitukseen.
Seuraavat pari viikkoa kuluvat samoissa tunnelmissa kuin tuo edellinenkin, eli taustatutkimuksen parissa. Juhannuksena alkaa kesäloma samoin kuin seuraava retriitti. Tämänvuotinen kirjoitusretriitti ei ole sen kummoisempi kuin pari yötä hotellissa ja aikaa keskittyä kokonaisen käsikirjoituksen lukemiseen.