Milka Hakkarainen on ruotsissa asuva suomalainen toimittaja, kääntäjä ja suomenkielen opettaja, jonka esikoisdekkari Ei verta rantaa rakkaampaa ilmestyi alkuvuodesta 2021. Kirja sai ilmestyessään positiivisen vastaanoton ja on vuoden 2022 Vuoden johtolanka -palkinnon ehdokas.
Hei Milka. Esittelisitkö itsesi blogin lukijoille ja kertoisitko mistä esikoiskirjasi kertoo?
Hei, olen Milka Hakkarainen, Raaseporista kotoisin oleva Ruotsin Skutskärissä asuva kirjailija. Esikoiskirjani ilmestyi viime vuonna, jatko-osa sille tulee painosta ihan kohta. Ei verta rantaa rakkaampaa on cozy crime -dekkari, jonka pääosassa ovat ruotsinsuomalaiset. Jani on Ruotsissa syntynyt poliisi, joka häpeää suunnattomasti suomalaisia juuriaan. Rikostoimittaja Rosa taas lähtee Ruotsiin, koska haluaa aloittaa puhtaalta pöydältä mokailtuaan Suomessa. He tapaavat Skutskärissä Janin enon muistotilaisuudessa, minne Rosa päätyy sattumalta tekemään juttua paikallisesta Suomiseurasta. Kun Janin isoäiti kuolee epäselvissä olosuhteissa, ruotsinsuomalaisen kyläyhteisön synkät salaisuudet alkavat purkautua. Kirjassa tarkastellaan identiteettiä ja häpeää.
Miten tämä kirja sai alkunsa?
Olen aina miettinyt rikosromaanin kirjoittamista ja kun muutin Ruotsiin, minulle valkeni, miten paljon täällä asuu suomalaisia. Ruotsinsuomalaisilla on oma kulttuurinsa, joka kiinnosti minua heti. Skutskär on lisäksi tavattoman maalauksellinen paikka, joten se on kuin luotu dekkarin näyttämöksi. Mieleeni nousi kuvia Suomiseurasta ja kummallisesta muistotilaisuudesta sekä kultarahasta, joka sekin on mukana lopullisessa tarinassa.
Sitten päätin osallistua ensimmäistä kertaa nanowrimoon eli kirjoittaa 50000 sanaa kuukauden aikana. Se antoi alkusysäyksen itse kirjoittamiselle. Hahmottelin tärkeitä kohtauksia synopsiksen muotoon ja vain kirjoitin joka päivä.
Mikä oli ensimmäinen lause, jonka kirjoitit käsikirjoitukseen ja löytyykö se vieläkin julkaistussa kirjassa?
En ihan tarkalleen muista ensimmäistä kirjoittamaani lausetta, mutta tiedän, että näkökulmahenkilönä oli siinä Jani, ja se liittyi siihen, ettei hän halua olla suomalainen. Ensimmäisiä lauseita vaihdettiin ja korjattiin monet kerrat editoinnin aikana, mutta alkuperäinen idea säilyi. Ei verta rantaa rakkaampaa alkaa siitä, kun Jani on Tukholmassa, mutta tietää joutuvansa pakosta käymään suomalaisten sukulaistensa luona Skutskärissä.
Millaista taustatutkimusta jouduit tekemään kirjaasi varten? Jäikö jokin tietty yksityiskohta erityisesti mieleen?
Tarina sijoittuu Ruotsiin ihan kotikulmilleni, mutten ollut tullut aiemmin miettineeksi, miten isoja tuulivoimalaitokset tarkalleen ovat. Kirjassa eräs rikospaikka on aivan merenrannassa lähellä Skutskärin Stora Enson sellutehdasta ja tuulivoimaloita, joten haeskelin tietoa esimerkiksi voimaloiden lapojen pituuksista. Janin perheellä taas on salaisuus, joka juontaa juurensa Lapin sotaan, joten minun oli luettava hieman myös historiaa ja kerrattava vuosilukuja.
Kirjassasi on paljon todella tarkkoja huomioita Suomesta ja suomalaisista ja lukiessani yllätyin positiivisesti, kuinka hauska kirjasi oli. Onko huumori sinulle helppo laji? Upotitko kirjaan tarkoituksella huumoria vai oliko se vain tahaton sivutuote?
Aloin kirjoittaa tarinaa ilman mitään paineita, joten pääpaino oli aluksi sillä, että itselläni oli hauskaa. Suomalaisten ja ruotsalaisten eroista on helppo löytää huumoria, samoin ongelmista kielen kanssa. Kummastakin on itselläni kokemusta, ja olen oppinut vuosien varrella nauramaan edesottamuksille. Huumori tuli mukaan kuvioihin siis itsestään, kun aloin kirjoittaa ruotsinsuomalaisista. Huomasin silti pian, että sen keinoin voi käsitellä vakavia aiheita ja löytää niistä uusia piirteitä. Vasta julkaisun kynnyksellä huolestuin siitä, miten lukijat ottaisivat kirjan vastaan. Olisiko tarina kenenkään muun mielestä hauska? Suhtauduttaisiinko minuun kirjailijana lainkaan vakavasti vai leimautuisinko pelleksi?
Samat kysymykset kytevät mielessäni edelleen, koska myös jatko-osa Maa kauhein isien jatkaa samalla linjalla. Onneksi olen saanut paljon hyvää palautetta nimenomaan siitä, että esikoisdekkarini on hauska, eikä se sisällä turhaa väkivaltaa. Tarinoissani on painavia teemoja, mutta ensisijaisesti haluan kuitenkin viihdyttää lukijoita, ja antaa hahmojenkin näyttää, mitä he seuraavaksi haluavat tehdä. Siispä luvassa on taas huumoria jännityksen lomassa.
Lukiessani kiinnitin huomiota siihen, kuinka vaivattomasti kirjan juoni eteni. Kuinka paljon työtä jouduit tekemään juonen eteen? Oliko sen kirjoittaminen yhtä vaivatonta kuin miltä lopputulos vaikuttaa?
Olen aina ollut juonivetoinen kirjoittaja ja kiinnitän lukijanakin paljon huomiota nimenomaan juoneen. Synopsiksen laatiminen auttaa aina siinä, että mielenkiintoisia käänteitä riittää ja jännitys pysyy mahdollisimman hyvin yllä. Tapahtumat etenivät aika suorassa linjassa päässäni. Editointivaiheessa romaanissa oli vielä tiivistettävää, mutta kustannustoimittaja ja esilukijat auttoivat löytämään paikat, joissa oli tyhjäkäyntiä.
Miten kirjan nimi syntyi? Oliko nimi sinun vai kustantajan ehdotus?
Kustannussopimus oli jo allekirjoitettu, ja romaanissa oli enää kauneusvirheitä hiottavana, kun siltä puuttui vielä nimi. Se oli todellakin ihan viimeisiä asioita, jotka loksahtivat paikalleen. Pallottelin ideoita kustannustoimittajan kanssa, välillä aviomieskin heitteli ehdotuksia. Lopullinen idea syntyi näiden yhdistelmänä, eli olen kiitollinen apujoukoilleni. Olen aina ollut huono keksimään nimiä tarinoille.
Työskentelet nykyisin kääntäjänä, eli kirjoitat myös päivätyöksesi. Miten tasapainotat kirjoittamista päivätyön ja vapaa-ajan kesken? Syökö päivätyökirjoittamien energiaa vapaa-ajan kirjoittamisesta vai ruokkivatko ne toisiaan?
En käännä kaunokirjallisia tekstejä, vaan teen kotoa käsin töitä kaupallisten tekstien kuten mainosten ja tuotekuvausten parissa, joita käännän ruotsista suomeksi. Päivätyö on tietenkin ajallisesti aina pois omasta kirjoittamisesta, mutta olen introverttina kiitollinen siitä, että voin tehdä sitä kokonaan etänä. Minulla ei tuhlaannu aikaa työmatkoihinkaan, ja aamulla saan nukkua pidempään. Ainoa huono puoli lienee se, että tulen tuijottaneeksi tietokoneen näyttöä niin paljon.
Dekkarin seuraava osa Maa kauhein isien, ilmestyy jo alkuvuodesta 2022. Oliko seuraavan kirjan juoni jo mielessä, kun kirjoitit sarjan ensimmäistä osaa?
Esikoiskirjani sai odottaa kauan lopullista nimeään, mutta kun se lopulta oli keksitty ja se liittyi Maamme-lauluun, laulun sanat jäivät kummittelemaan päähäni. Eräänä päivänä uusi nimi vain putkahti ajatuksiini. Toisen osan kirjoitus alkoi siis valmiista nimestä, eikä minulla ollut juonta suunniteltuna. Juonikuviot alkoivat kuitenkin vyöryä mieleeni, kun kirjoitin paperin yläkulmaan Maa kauhein isien.
Miten koronavuosi on vaikuttanut kirjoittamiseesi, jos mitenkään?
Myönteisesti. Minulla on ollut enemmän aikaa kirjoittaa, kun on pitänyt rajoittaa liikkumista. Olen ehtinyt myös liikkua enemmän luonnossa, mikä on tehnyt hyvää ihan kokonaisvaltaisesti. Minulla on ollut vähemmän stressiä kuin ennen, mikä on sekin ruokkinut luovuutta.
Mitä seuraavaksi kirjoittamisen saralta? Onko työn alla jo uusi käsikirjoitus?
Minulla on työn alla kolmas romaanikäsikirjoitus. Pari valmistakin on pöytälaatikossa, mutta tämä nimenomainen tarina haluaa eniten tulla kirjoitetuksi. Se on ihan jotain muuta, eli miljöö ja henkilöt ovat uusia. Tällä kertaa tarinaan on ilmestynyt myös toinen aikataso, joten kokeilen siltäkin kannalta jotain uutta. Idea sai alkunsa siitä, kun pohdiskelin, miksi on naisia, jotka suoraan sanoen vastustavat feminismiä.
Milka Hakkaraisen Facebook-sivut: https://www.facebook.com/kirjailijamilkahakkarainen/
Milka Hakkarisen Instagram: https://www.instagram.com/milka.hakkarainen/?hl=fi
Sarjan aikaisemmat haastattelut: Kurkistus prosessiin