Palautetta, Deadlinejä ja kirjamessut

Viime viikolla sain loputkin Kellotornin kommenteista. Ongelmatonhan tämä käsikirjoitus ei ole, mutta ei se ole myöskään täysin toivoton. Palautteen saaminen oli toisaalta ihan vapauttavaa, koska nyt voin rauhassa muokata käsikirjoitusta. Samaan aikaan se oli myös yllättävän lamauttavaa, koska mietittävää oli niin paljon, etten oikein tiennyt mistä lähteä liikkeelle. Lamaannukseen auttoi se, että lähdin vain kirjoittamaan. Kirjoitin auki kaiken, mikä käsikirjoituksessa ei toiminut. Purin auki juonen ongelmia ja hahmojen motiiveja. Kirjoitin asioista, jotka liittyivät tähän käsikirjoitukseen ja sellaisista, jotka eivät liittyneet. Jatkoin kirjoittamista vaikkei aina tuntunutkaan siltä ja pari ensimmäistä päivää työn ilo olikin minulta täysin hukassa. Sitten jossain vaiheessa jokin vain naksahti kohdalleen ja ongelmien sijaan aloin löytämään myös ratkaisuja.

Deadlinejä

Käsikirjoituksen lopullinen deadline on toukokuussa. Tärkein oma asettamani deadline on kuitenkin tämän vuoden lopussa. Virkavapaata on jäljellä vielä pari kuukautta. Tammikuussa alkavat taas työt ja jos hyvin käy niin ehkä myös vähän opiskelujutut, eli kirjoitusaika tulee olemaan kortilla. Minulla on siis kaksi kuukautta aikaa saada käsikirjoitus niin valmiiksi kuin mahdollista. Enimmäkseen haluan keskittyä puuttuvien kohtausten kirjoittamiseen. Niitä kun on vielä aikamoinen kasa.

Kirjamessut

Kirjamessut tuli ja meni ja selvisin jopa esiintymisestä. Alkuun olin ajatellut, että verkkomessujen hienous piilee siinä, että nyt voi katsoa ihan kaikki ne esiintymiset, jotka kiinnostivat eikä tarvitse tehdä valintoja. Mutta aika nopeasti tuli sitten messuähky, enkä ole vieläkään katsonut kaikkea mitä olin suunnitellut.

Kerrankin siis sain kaiken mitä halusin, enkä ole vieläkään tyytyväinen. Ihanaa kuitenkin, että messut järjestyivät ja onneksi tässä ehtii vielä koko ensi viikon katsella messuesiintymisiä. Tuskin katson ihan kaikkea, mitä olin merkannut ylös, mutta jospa vielä muutaman.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *