Sanoja

Tällä viikolla olen kirjoittanut paljon sanoja. Olen kirjoittanut niitä driveen, kun purin juonikuvioita auki. Olen kirjoittanut niitä vihkoon ja Scriveneriin. Olen kirjoittanut niitä ennen aamu kuutta, koska heräsin liian aikaisten ja lähempänä aamuyhtä, kun en millään saanut unta.

Seuraavaan deadlineen on tasan kaksi viikkoa. Välillä tekisi mieli sanoa, että antakaa minulle vielä kuukausi aikaa, koska käsikirjoituksessa on vielä niin paljon tekemistä ja välillä olen ihan valmis pitämään tästä taukoa.

Ja kaikesta tästä huolimatta, minulla on ollut hauskaa. Siinä on jotain erityisen ihanaa, kun tarina alkaa saamaan muotonsa ja silti olen ainakin kerran päivässä sitä mieltä, että juoni on ihan liian monimutkainen eikä tästä tule mitään.

Muuta

No muuten tässä on tullut vaan istuttua tuulettimen edessä ja vaihdettu iltatee itsetehtyyn jääkahviin. Kissankin olen kastellut tässä jo muutaman kerran samoin kuin tietenkin kukat. Onneksi lupasivat ensi viikolle viileämpiä ilmoja ja joillekin päiville jopa sadetta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *