Kirjoittamispodcastit ja mitä olen niistä oppinut osa 4: Sosiaalinen media

Aloitetaanpas tämä postaus asialla, jonka olen kuullut useaan otteeseen, mutta jonka kanssa olen täysin eri mieltä, eli kirjailijoiden pitää olla sosiaalisessa mediassa.

Itse olen sitä mieltä, että kenenkään ei tarvitse olla sosiaalisessa mediassa. Sosiaalisesta mediasta on tietenkin hyötyä kirjan ja kirjailijan esille nostamiseen, mutta ei se ole pakollista. Ilmankin selviää.

Jos sinne sosiaaliseen mediaan päättää kuitenkin mennä, niin minkä alustan valita? Niitäkin kun tuuppaa olemaan jo vaikka minkälaista aina Instasta YouTubeen.

Kaksi keskeisintä ohjetta sosiaaliseen mediaan ovat:

Älä liity joka paikkaan

Sosiaalisessa mediassa tärkeintä ovat tuoreet sisällöt ja säännölliset päivitykset. Jos pyörittää useampaa sosiaalisen median kanavaa, voi olla aika vaikeaa keksiä jokaiseen niihin tuoretta ja mielenkiintoista sisältöä. Tämän lisäksi tilejä pitäisi jaksaa päivittää edes jotenkuten niin tiheästi, että ne pysyvät aktiivisina. Mielenkiintoinen sisältö ei ole sitä, että kirjoittaa yhden hyvän Facebook-postauksen ja muissa tileissä linkittää sitten vain tähän yhteen päivitykseen.

Valitse sellainen alusta, missä viihdyt ja jossa olet muutenkin aktiivinen

Vastavuoroisuus ja aitous ovat tärkeitä. Jos pyörii alustalla, josta ei pidä ja kommentoi muiden postauksia vain, jotta luo kontakteja tai mainostaa itseään/omaa kirjaansa/uusinta postaustaan, niin se näkyy. Mutta jos aidosti viihtyy niissä ryhmissä, joihin kuuluu ja on kiinnostunut niistä ihmisistä, joita seuraa ja joiden postauksia kommentoi niin sekin näkyy ja vieläpä hyvällä tavalla.

Sosiaalisen median alustaa ei kannata valita vain siksi, että kaikki muutkin ovat siellä. Omat inhokkialustani ovat Facebook ja Twitter. Olen ollut kummassakin joskus, mutta en koskaan pitänyt niistä enkä ole niissä enää. Facebookissa minulla on jäljellä vielä työprofiili, jota käytin ainoastaan päivittääkseni työpaikan sivuja. Sekä Facebookissa että Twitterissä on aktiiviset kirjailija-, kirjoittaja- ja kirjapiirit, mutta en koe niitä tarpeellisen painostaviksi syiksi, että menisin alustoille, jotka koen vastenmielisiksi ja joita en jaksaisi koskaan päivittää.

Kotisivut

Kotisivut eivät mielestäni ole sosiaalista mediaa, mutta sanoisin silti, että ne ovat tärkeät. Sosiaalisen median alustojen ongelma on se, että käyttäjät eivät oikeasti voi vaikuttaa siellä mihinkään. Se on vähän kuin asuisi vuokralla ja vuokranantajalla olisi oikeus käydä asunnolla ja purkaa tai rakentaa seiniä ja ikkunoita tai uudelleen järjestää huonekalut haluamallaan tavalla. Sosiaalisen median kanavat voivat milloin tahansa vaihtaa algoritmejaan ja käyttäjälle tärkeimmät päivitykset eivät enää näy kellekään.

Kotisivut sen sijaan ovat käyttäjän hallinnassa, ja niitä kannattaakin miettiä siltä kannalta, että kun lukija googlettaa kirjailijan nimen, niin mitä hän löytää? Tärkeimpiä asioita kotisivuilla ovat kirjailijan ja kirjojen esittely sekä jokin yhteydenottotapa. Jos pitää blogia, niin se kannattaa integroida kotisivujen osaksi, mutta sivut voivat olla myös ihan staattiset. Sivut on tärkeää pitää ajan tasalla, mutta niissä ei tarvitse olla jatkuvasti tuoretta sisältöä.

Koska tämän sarjan nimi on Kirjoittamispodcastit ja mitä olen niistä oppinut eikä Kirjoittamispodcastit ja mitä oppeja toteutan, niin ohitan kaikki ”blogit ovat kuolleet” -julistukset olankohotuksella. En välitä, että blogit ovat vanhentunut, ja joidenkin mukaan jopa kuollut media. Ja vaikka olisivatkin, niin entä sitten? Blogi on se sosiaalisen median alusta, jolla kirjailijaminä viihtyy parhaiten. Siviiliminä on ihastunut Instaan ja peliharrastuksen myötä olen aktiivinen parilla muullakin sosiaalisen median alustalla, mutta kaikissa näissä pyörin siksi, että viihdyn oikeasti niiden parissa, en vaan siksi, että kaikki muutkin ovat siellä tai koska niissä pitäisi olla.

Sosiaalinen media ja markkinointi linkittyvät tiiviisti yhteen, sillä sosiaalisen median käyttäminen on markkinointia. Samoin kuin markkinoinnissa, niin tästäkään asiasta ei kannata tehdä mitään järjetöntä mörköä. Jos tähtäimenä on kirjan julkaiseminen niin someen voi ihan hyvin mennä ensin kirjoittajan roolissa. Moni niistäkin kirjailijablogeista, joita olen seurannut jo vuosia, aloittivat taipaleensa kirjoittajablogeina ja päivittyivät kirjailijablogeiksi kustannussopimuksen myötä.

Muuta

Uusin podcastihastukseni on Big Gay Author Podcast. Kirjailijapariskunnan pitämä podcasti, jossa kummankin tähtäimenä on siirtyä täyspäiväiseksi kirjailijaksi. Löysin tämän podcastin niinkin myöhään kuin viime keskiviikkona ja olen jo melkein kuunnellut puolet jaksoista. Oli vähän huvittavaa ja ajankohtaista, että löysin tämän podcastin samaan aikaan, kun kirjoitin edellistä postausta markkinoinnista. Big Gay Author Podcastin alkujaksoissa, kun käsiteltiin paljon näitä samoja aiheita, joista olen maininnut tässä omassakin blogisarjassa.

3 Replies to “Kirjoittamispodcastit ja mitä olen niistä oppinut osa 4: Sosiaalinen media”

  1. Hyviä pointteja! Olen samaa mieltä, ei kirjailijan ole pakko olla sosiaalisessa mediassa, vaikka ohjeen kuuleekin usein. Tuo älä liity joka paikkaan on hyvä ohje, jota toivoisin itse noudattaneeni enemmän, koska on tosiaan vaikea keksiä asiaa joka kanavaan.

    1. En ole edes ajatellut, että olisit monessa paikassa. Eikö sinulla ole kuitenkin vain instagram ja blogi?
      Mutta tosiaan, jos on moenssa paikassa niin käy varmaan ihan työstä pitää ne kaikki edes jotenkuten aktiivisina.

      1. Minulla on lisäksi facebook-sivu, jota ei sitten olekaan tullut päivitettyä kovin ahkerasti. Eikä ehkä oikein mainostettuakaan sen tähden.

Vastaa käyttäjälle Briitta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *