On kaksi asiaa, jotka kiinnostavat minua eniten missä tahansa kirjailijahaastattelussa ja ne ovat kirjoittamisprosessi sekä ajankäyttö. Prosessista kirjoitin tämän sarjan edellisessä osassa ja tänään ajattelin keskittyä ajankäyttöön, eli mistä löytää aikaa ja energiaa kirjoittaa varsinkin, jos on päivätyö ja kaikenlaista muutakin elämää, kuin pelkkä kirjoittaminen.
Kirjoittajien ajankäyttö kiinnostaa, koska suurin osa kirjoittaa kuitenkin päivätyön, perheen ja kaikenlaisten häiriöiden keskellä. Ja vaikka olisikin kokopäiväinen kirjailija, niin ei ne perhe ja häiriöt mihinkään katoa.
Mistä sitä aikaa sitten löytyy? No tässäkin on vastauksia yhtä monta kuin kirjoittajiakin. Joillekin se löytyy aamuista ennen kuin muu perhe herää ja pitää suunnata päivätöihin. Joillekin aikaa löytyy illoista päivätöiden ja muun arkielämän jälkeen. Sitten on niitäkin, jotka löytävät niitä hetkiä pitkin päivää eli käyttävät hyväksi vaikkapa työmatkat, lounastauot, päivätyön luppoajat tai suuntaavat töiden jälkeen hetkeksi jonnekin kirjoittamaan ennen kotiinlähtöä.
Kun aloittelin tätä oman kirjoitusarkea, niin käytin ensimmäisinä vuosina todella paljon aikaa tehden erilaisia kirjoittamiskokeiluja. Olen kirjoittanut kahviloissa ja lähi- (ja välillä ei niinkään lähi-) kirjastoissa. Olen kirjoittanut iltaisin töiden jälkeen tai ennen töihin lähtöä sekä tietenkin viikonloppuna ja lomina.
Oma otollisin kirjoitusaika löytyi lopulta aamuista ja varsinkin iltavuorojen vapaista aamuista. Niinä aamuina heräsin aina miehen herätykseen ja kun hän sitten suuntasi pysäkille, minä keitin aamun toisen kahvikupillisen ja otin koneen esille. Lopettelin yleensä kymmenen maissa, koska siinä vaiheessa tankki oli muutenkin jo aika tyhjä ja kymmeneltä piti jo alkaa miettimään suihkua, välipalaa ja töihin lähtöä. Huonounisena käytin hyväksi myös näitä onnettomia unenlahjoja. En siis koskaan toivonut herääväni kolmelta kirjoittamaan, mutta jos satuin olemaan hereillä ja uni ei vaan tullut niin sitten vain keitin kupin teetä ja otin koneen esille. Jos halusin kirjoittaa sellaisena päivänä, kun olin aamuvuorossa, niin sitten laitoin herätyksen viideksi, että sain kirjoitettua tunnin, ennen kuin piti alkaa miettimään aamupalaa ja töihin lähtöä.
Se mikä noissa haastatteluissa korostui selkeästi, ja minkä kuittaan itsekin ihan täysin, oli rutiinin tärkeys. Ei sillä ole oikeasti mitään väliä, milloin kirjoittaa. Tärkeämpää on löytää omasta arjesta sellainen rutiini, että saa kirjoitettua säännöllisesti. Ja säännöllisesti kirjoittaminen ei todellakaan tarkoita sitä, että pitää kirjoittaa päivittäin. Jos päivittäin kirjoittaminen onnistuu, niin hienoa! Mutta rutiini voi tarkoittaa myös sitä, että kirjoittaa pari kertaa viikossa tai joskus jopa kerran viikossa. Omalla kohdalla nuo iltavuorojen aamut (iltavuoroja oli yleensä pari viikossa), oli kirjoitusrutiinin perusta. Kaikki muut hetket kuten (suunnitellut) aamuherätykset, olivat ylimääräisiä. Harrastin niitä joskus, mutta en välttämättä edes viikoittain.
Vaikka tämä vuosi on omalla kohdalla siinä mielessä poikkeava, että saan ihan oikeasti keskittyä kokopäiväisesti kirjoittamiseen, ei ne rutiinit ole kadonneet minnekään. Herään aamulla joko omia aikoja tai viimeistään miehen herätykseen (6:30) ja kun mies tunnin päästä lähtee töihin (tai nyt korona-aikaan menee työhuoneeseen), minä keitän toisen kupillisen kahvia ja otan koneen esille. Yleensä sitten työskentelen joko kymppiin (jos pitää tehdä lounasta) tai yhteentoista (jos syödään eilispäivän tähteitä). Iltapäivät ovat sitten kaikkea muuta kuin aktiivista kirjoittamista kuten kotitöitä, liikuntaa, lukemista, taustatutkimusta tai raakatekstin kirjoittamista.
Pahinta, mitä voi tehdä omalle kirjoittamiselle, on kirjoittaa ainoastaan ”sitten, kun…” Sitten, kun on syys-, joulu- tai kesäloma. Sitten, kun töissä on rauhallisempaa ja lapset on koulussa/lomalla tai on kesä/talvi tai mikä tahansa hetki, kun on teoriassa enemmän aikaa. Vaikka olinkin löytänyt oman arkisen kirjoitusrutiinin, niin kyllä minä silti sorruin joka ikinen vuosi siihen unelmaan, että sitten, kun on kesäloma….
Suurin osa omastakin kesästä meni aina ihan vain fiilistelyyn ja töistä palautumiseen. Tulihan sitä lomallakin tietty jonkin verran kirjoitettua, mutta se ei ollut koskaan niin paljon kuin kuvittelin ennen lomaa ja harvoin edes lähellekään arkiviikon määriä. Palautuminen on tärkeää minkä takia en ihan allekirjoita niitä vinkkejä, että pitää lopettaa someilu, pelaaminen tai netflixissä pyöriminen. Niitäkin päiviä tarvitaan, kun saa pelata koko päivän tai maata iltapäivän sohvalla ja katsoa jotain hölmöjä videoita YouTubesta. Kyllä jokainen meistä tunnistaa kuitenkin sen, milloin on oikeasti nollauksen tarpeessa ja milloin sitä syystä tai toisesta välttelee jonkin asian hoitamista.
Muuta
Onhan tämä vähän huvittavaa, että puhun rutiinien tärkeydestä juuri, kun joudun laittamaan omat rutiinit hetkeksi tauolle. Sain Kellotornin eilen sellaiseen pisteeseen, että annoin sen miehelle luettavaksi. Riippumatta siitä, meneekö miehellä sen lukemiseen kaksi päivää tai koko viikko, niin ajattelin silti pitää kässäristä koko ensi viikon lomaa. Mitä teen siis ensi viikolla? No enimmäkseen varmaan siivoan ja luen ja paneudun tiettyyn taustatutkimuksen osa-alueeseen. Ainoa kirjoitustavoite ensi viikolle on yhden luvun raakatekstin kirjoittaminen. Jos onnistun kirjoittamaan enemmän, niin hienoa, mutta jos tuo yksi luku on ainoa mitä saan aikaiseksi, niin sekin on ihan ok.
Kiinnostava ja tärkeä aihe: kirjoittamisen rutiinit!