Maanantaina kaivoin kässärin vihdoin esille ja eilen sain editoitua sen sitten loppuun. Editointi edistyi hitaasti, koska luin tekstiä ääneen. Useampana päivänä lopetin editoimisen vain siitä syystä, etten jaksanut tuottaa ääntä. On olemassa kuitenkin vain tietty määrä sanoja, mitä jaksaa päivän aikana lausua. Hitaudella oli kuitenkin puolensa. Tekstiin keskittyi paremmin ja ajatteluaikaa oli enemmän.
Mitä siis opin tältä kierrokselta?
- Tekstissä on toimiva juoni! Tätä jännitin eniten, että toimiiko tarina lainkaan ja onko siinä jännitettä. Jännitteestä en osaa nyt sanoa vielä mitään. Sitä on aika vaikea arvioida, kun tietää mitä tapahtuu. Mutta sen voin kuitata, että teksti toimii. Pidin siitä, miten K:n ja L:n luvut tukivat toisiaan ja miten juoni eteni.
- Teksti ei ole ihan surkeaa, mutta niitä surkeitakin kohtia löytyi. Onneksi editointikierroksia riittää vielä.
- Jostain syystä kuvailen melkein kaikki tuolit, nojatuolit ja sohvat, joilla hahmoni istuvat.
- Kaikki kuvailemani tuolit, nojatuolit ja sohvat olivat vihreitä.
- Näiden lisäksi oli myös pari vihreää mekkoa, veitsenkahva ja yksi virkkuutyö.
- Jos ei lasketa päähenkilöitä ja ihan tärkeimpiä sivuhenkilöitä, niin kaikkien muiden henkilöiden etunimi alkoi M-kirjaimella.
Kässärissä oli vielä jonkin verran samoja ongelmia kuin mitä minulla oli Syvän maan juurien kanssa. Jotain olen nähtävästi kuitenkin oppinut kustannustoimittajan kanssa työskentelemisestä, koska onnistuin sentään huomaamaan nämä ongelmat.
Tänään ajattelin pitää vapaata kaikesta Kellotorniin liittyvästä. Kotitöiden ja siivousjuttujen lisäksi haluaisin lukea loppuun keskeneräisen kirjan, viimeistellä pari päivää sitten valmistuneen villatakin sekä virtuaalikahvitella.
Huomenna aloitan Kellotornin kanssa seuraavan editointikierroksen. Tarkoituksena olisi siirtää korjaukset paperilta Scriveneriin ja kirjoittaa kaikki ne puuttuvat kohtaukset ja luvut, joita ei ole vielä kirjoitettu. Deadlineksi asetan 3.5. mikä tarkoittaisi, että minulla olisi tähän kolme kokonaista viikkoa aikaa. En tiedä yhtään, onko se tarpeeksi vai liian vähän, koska näitä puuttuvia kohtauksia ja lukuja on vielä aika reippaasti jäljellä. Toisaalta en vaadi täydellisyyttä näiltä uusilta teksteiltä. minulle riittää ihan sekin, että saan kirjoitettua niiden raakatekstin sekä yhden uudelleenkirjoituskierroksen.
Muuta
Kissa selvisi leikkauksestaan ja tänään se saa vihdoin roikistella ilman suojapukua. En saanut ihan sitä ihmeparanemista, jota ehkä odotin leikkauksen tuovan. Kuluva viikko meni aika lailla kissan voinnin seuraamiseen ja sen stressaamiseen, mutta suunta on kuitenkin parempi: vatsa toimii, ruoka maistuu ja lääkityksiäkin vedetään jo alas. Ihan ei voi vielä huokaista helpotuksesta, koska eilen tuli vähän uusia oireita, mutta uskon/toivon, että se oli vain hetkellinen toimintahäiriö eikä mitään vakavaa. Onneksi meillä on maailman ihanin eläinlääkäri, jolle lähettelen toipumisraportteja muutaman päivän välein.
Onnea kissalle toipumiseen edelleen!
Ja onnea sinulle, kun olet jaksanut tuota ääneenlukemista! Se on minustakin tosi tosi hyödyllistä, mutta jestas miten raskasta äänelle ja keskittymiselle. Esikoisestani olen oppinut sen, että ainakin ne kohdat, jotka ovat todennäköisesti niitä, joita tulee joskus lukemaan yleisölle ääneen, kannattaa lukea ääneen jo editointivaiheessa 😀 . Jos vaan siis mitenkään tunnistaa niitä kohtia. Melko pian esikoisen esiintymisten kohdalla huomasin nimittäin editoivani kirjan tekstiä, kun luin sitä ääneen. Ja aina samalla tavalla, mikä oli tietysti hyvä, tai siis huono, että sitä piti muuttaa lukiessa 😀 .
Samaa mieltä sun kanssa. Ääneenlukeminen on niin hyödyllistä ja raskasta myös.
Ai tuollainen live-editointi samalla, kun esiintyy on jo aika pro-merkki 😀