Kaksi viikkoa

Aamu alkoi lettuaamiaisella ja editoimisella ja päättyi siihen, että vein kässärin Scriveneristä Wordiin. Sitten kauhistelin, miten sekaisin kässärin kaikki sivuasetukset olivat ja käytin ihan liian paljon aikaa, kun yritin saada ne näkymään oikein myös Wordissä. Suurin ongelma olivat sisennykset, jotka joko katosivat kokonaan tai olivat miten sattuu. Lopulta päätin, että miten sattuu, on ihan tarpeeksi hyvä tähän hätään ja annoin olla. Iltapäivällä kävin hakemassa Verkkokaupasta lisää mustetta ja sitten tulostin koko pinkan.

315 sivua Kellotornia

Vähän tilastoja, jos kiinnostaa

Kellotorni on tällä hetkellä 57870 sanaa ja 315 sivua.

Siinä on 75 lukua ja noin 30 niistä eli 40% on vielä kirjoittamatta. Nyt olen vain summaillut näiden lukujen tapahtumat ranskalaisilla viivoilla.

Seuraavat kaksi viikkoa ajattelin keskittyä ihan vain taustatutkimukseen ja antaa kässärin levätä rauhassa. Tulostin tämän kuitenkin jo tänään, koska tulostettu pinkka estää minua toivottavasti räpeltämästä kässärin tiedostoa. Minulla ei ole mitään intohimoja (tai tarpeeksi paperia) tulostaa tätä uudelleen.

Kahden viikon päästä on sitten totuuden hetki, eli selviää, olenko saanut juonen toimimaan. Tämä on nyt kolmas kerta, kun olen tässä samassa pisteessä tämän kässärin kanssa. Edellisillä kerroilla oli kuitenkin vaan pakko todeta, että vaikka kässärissä oli ihan kivoja kohtauksia ja muutama hyvin kirjoitettu pätkä, niin kokonaisuutena se ei vaan toiminut.

4 Replies to “Kaksi viikkoa”

  1. Tapahtuuko tuota asetusten katoamista muuten usein, kun otetaan Scrivener-projekti ulos Wordissa? Edelleen harkitsen Scrivenerin ostamista ja kieltämättä mietityttää jo etukäteen tuo, joutuuko sitten asetuksia rukkaamaan koko käsikirjoituksen osalta…

    1. Syvän maan juurien osalta jouduin korjaamaan joka sisennyksen, koska olin sisennysten sijaan käyttänyt siihen tabulaattoria D:
      Luulen, että ongelma on siinä etten nyt ole vielä löytänyt jotain täppää jossain asetuksessa, minkä takia tämä ongelma.

      Mutta, vaikka joutuisin korjaamaan Kellotornin jokaisen sisennyksen taas käsin, niin en silti hylkäisi Scriveneriä. Minulle se on niin hyödyllinen kirjoitusvaiheessa, että yksi ylimääräinen editointikierros, jossa korjaan asetukset, ei haittaa minua lainkaan.

      Ja Scriveneriähän voi testata 30 päivää (käyttöpäivää, ei peräkkäistä), eli jos se yhtään kiinnostaa niin sitä voi kokeilla ihan rauhassa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *