Minun oli tarkoitus kirjoittaa tämä postaus alun perin uudenvuoden päivänä, mutta sitten tuli viime viikon lauantai ja akuutti tarve kuskata kissa eläinlääkäriin ja 1.1. jännitin eilistä ja kissan seuraavaa kontrollikäyntiä, minkä takia ei ollut oikein intoa eikä energiaa blogata. Mutta nyt on lääkärikeikat hoidettu ja meillä on lääkitystä vaivojen hoitoon, joten jospa se tästä 🙂
Vuosi 2020 tulee olemaan kahdella tavalla erityinen. Ensinnäkin on tietenkin Syvän maan juurien ilmestyminen. Tähän on vähän yli kuukausi aikaa ja ainakaan vielä se ei ole aiheuttanut ihan hirveästi stressiä. Se mikä aiheutti lievää julkaisuahdistusta, tapahtui muutama viikko sitten, kun huomasin, että kirja löytyy jo Helmetistä ja siellä oli jo muutama varaus. Silloin mietin, että saankohan kässärin nyt ihan oikeasti valmiiksi ajoissa. Minulla oli siinä vaiheessa editointi vielä pahasti kesken, minkä takia kässäri tuntui kaikelta muulta kuin valmiilta.
Saa nähdä millainen julkaisuahdistus iskee sitten, kun kirja menee painoon. Vaikka tämä kässäri on ollut työn alla jo monta vuotta, niin en ole siltikään kyllästynyt siihen. Sen olen kuitenkin huomannut, että alan jo olemaan valmis luopumaan siitä.
Esikoiskirjailijavuosi tuo varmaan mukanaan kaikenlaista mielenkiintoista. Näin etukäteen on vaikea ajatella millainen se tulee olemaan. Tietenkin sitä haaveilee suurista asioista, mutta siihenkin kannattaa varautua, ettei mitään mullistavaa tapahdu ja arki rullaa niin kuin tähänkin asti.
Toinen iso muutos tänä vuonna on myös vuoden mittainen virkavapaa, joka astui voimaan ensimmäinen päivä. Suurin syy jättää palkkatyö hetkeksi sivuun on Kellotorni. Kellotorni on ollut pitkään sivuprojektin sivuprojekti ja koska töidenohella kirjoittaminen on (ainakin minulle) todella hidasta halusin antaa tälle käsikirjoitukselle kunnollisen mahdollisuuden. Ihan tyhjiöön minun ei tarvitse Kellotornia kirjoittaa. Kustannustoimittajani tietää mistä tarina kertoo ja on alustavasti kiinnostunut siitäkin. Alustava kiinnostus ei tietenkään ole sama kuin soppari tai edes lupaus sellaisesta, mutta se on jotain mitä voin tavoitella.
Kellotornitavoitteita
Tämän vuoden tärkein tavoite on saada Kellotorni sellaisen kuntoon, että voin lähettää sen syksyllä/loppuvuodesta kustannustoimittajalle. Ensimmäinen välitavoite on pääsiäinen (10.4.), jolloin voisin luovuttaa Kellotornin ensimmäisille lukijoille. Toukokuussa voisin taas editoida ja joskus kesällä lähettää sen sitten seuraavalle satsille lukijoita. Ja sitten jäisi vielä alkusyksy aikaa hioa tätä ennen kuin pitää oikeasti miettiä sitä, että uskaltaako tämän lähettää eteenpäin.
Lukutavoitteita
Muita tavoitteita tälle vuodelle on hyllynlämmittäjäkirjojen lukeminen. Kuvasta puuttuu kaksi kirjaa, jotka liittyvät Kellotorniin sekä Virginia Woolfin päiväkirjat (4 kirjaa), joista olen aloittanut ensimmäistä. Luulen kyllä, että Woolfin päiväkirjat voi jättää ihan suosiolla pois tästä tavoitteesta, koska on hyvin epätodennäköistä, että ehdin tarttua niihin, kaiken muun ohella. Yritin tätä samaa tavoitetta myös elokuussa, kun olin lomalla, mutta olisinkohan saanut edes kahta kirjaa luettua tästä kasasta. Mutta jospa nyt tällä kertaa.
Toinen lukutavoite tälle vuodelle on helmet-varausjonon tyhjennys. Ei siis kokonaan, koska mielenkiintoiset kirvat eivät lopu koskaan, mutta haluaisin saada luettua ne kirjat, jotka ovat seisseet lukittuina jo vaikka kuinka pitkään.
Oivallus
Vuoden 2019 suurin oivallukseni oli muuten se, että sekajäteroskakorin pussin ei tarvitse olla muovia. En ymmärrä, miksi minulta meni 38 vuotta keksiä tämä, mutta menipäs kuitenkin. Nyt olen käyttänyt roskakorissa niitä paperipusseja, joilla olen kantanut hedelmät kotiin. Hintalapun takia niitä ei voi käyttää biojätepusseina, mutta noissa ne menee.