Viime viikolla etsin sanoja. Erään henkilöhahmon kuvausta, jonka muistan kirjoittaneeni jonnekin ylös. Sanat eivät olleet keepissä, minne tallennan yleensä nopeasti syntyneet ajatukset, ei Scrivenerin muistiinpanoissa, ei drivessä eikä työpöydän projektikansiossa.
Jonnekin osoittautui lopulta postit-lapuksi, jonka löysin pari päivää sitten erään muistikirjan syövereistä. Muistan elävältä tilanteen, kun sanat syntyivät. Puoliso oli työhuoneessa, kissa liimautuneena olohuoneen patteriin ja minä olin keittiössä valmistelemassa lounasta. Sitten sanat tulivat ja…No sitten filmi katkeaa. Minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa postit-lapusta. Ei siitä, kun ryntäsin olohuoneeseen, vetäisin lapun pinkasta ja tallensin sanat. En muista edes sitäkään, miten pidin lappua kädessä, kun luin sen myöhemmin puolisolle, vaikka muistan muuten lukutilanteen.
Siksi minua huvitti niin paljon, kun luin viikonloppuna Sadun uusimman postauksen, jossa hän kyseli vinkkejä, miten järjestellä projektin kaikki muistiinpanot. Pohdin aihetta pitkin viikkoa, mutta päätin lopulta olla kommentoimatta. Siinä kun oli aihe, josta en selvästi tiedä yhtikäs mitään.
Tämä lohdutti, kiitos! 😀 Ah, tuo tunne, kun on aivan varma kirjoittaneensa jotain ja sitten sitä ei löydykään sieltä, mistä kaiken järjen mukaan pitäisi…
Postit-lapun löytyminen oli kiva yllätys, sillä olin jo luopunut toivosta sen suhteen. Sun suunnitelmat tiedostojen järjestämiseen vaikuttivat aika hienoilta. Toivottavasti systeemi toimii.