Loppuja

Viime päivinä olen miettinyt loppuja ja varsinkin käsikirjoitusten loppuja. Loput ovat siinä mielessä häilyviä käsitteitä, että aivan kuten versioinnit, jokainen määrittelee lopun omalla tavallaan. Jollekin loppu tarkoittaa hetkeä, kun kirja revitään käsistä ja sille ei voi enää tehdä mitään. Jotkut eivät ehkä koskaan näe loppua, koska käsikirjoitusta voi aina muokata vähän lisää.

Itse näen käsikirjoituksen kierroksina ja jokaisen kierroksen loppua on syytä juhlia. Varsinkin sitä ensimmäistä, kun on saanut tekstiä aikaiseksi.

Loput ovat pyörineet mielessä, koska Epäonnistuneen nanorpojektin loppu on häämöttänyt edessä jo jonkin aikaa. Monta kertaa olen miettinyt, että kohta olen perillä. Että vain tämä ja tuo kohtaus tai vain nämä pari lukua ja sitten kierros on ohi. Mutta sitten tapahtuu jotain. Syntyy uusia kohtauksia ja lukuja, joskus jopa uusia hahmoja ja loppu karkaa käsistä. Siirtyy ensin hiukan kauemmaksi ja sitten kokonaan pois näköpiiristä.

En aio valittaa oivalluksista, jotka siirtävät loppua, sillä oivallukset ovat käsikirjoituksen parasta antia. Ne ovat hetkiä, kun löytää yhteyksiä käsikirjoituksen eri osien välillä. Tai keksii ratkaisuja ongelmiin, joita ei ole aikaisemmin huomannut tai osannut korjata. Silti lopun siirtyminen ei koskaan tunnu hyvältä. Koen kirjoitusprosessin syvimmät epätoivon tunteet niinä hetkinä, kun loppu on melkein kosketusetäisyydellä ja nytkähtää sitten eteenpäin.

Nyt olen jälleen siinä pisteessä, että loppu on lähellä. On muutama luku, jotka pitäisi vielä kirjoittaa ja pitkä lista asioita, jotka pitäisi korjata, lisätä tai muokata. On taustatutkimusta ja kaikenlaista pientä säätämistä, mutta mitä ei pitäisi enää olla on suuria muutoksia.

Salaa toivon, että kun tämä kuukausi vaihtuu seuraavaan voin sanoa, että kierros on valmis. Voi myös hyvin olla, että kässärissä on kuun vaihteessa taas kymmenkunta uutta kohtausta, muutama uusi hahmo ja lopusta ei ole tietoakaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *