Sisältövaroitus: Tämä postaus sisältää paljon neuleaiheista pohdintaa. Jos olet erityisen herkkä aiheelle, suosittelen lukemaan jonkun toisen postauksen.
Elokuu ja kässärivapaa kuukausi. Käsikirjoitus lähti viime sunnuntaina koelukijoille mikä tarkoittaa minulle kuukauden mittaista pakkolomaa. Suunnitelmia tälle kuukaudelle on ottaa työn alle “sitkun on aikaa” -siivousprojekteja, jatkaa nykyisen käsikirjoituksen taustatutkimusta ja kirjoittaa niiden kolmen luvun raakatekstit, joita en ehtinyt kirjoittamaan ennen heinäkuun loppua.
En tiedä onko kyse syksyn lähestymisestä tai tekemisen puutteesta, mutta koko alkuvuoden tauolla ollut neuleinto on tehnyt jälleen paluun. Olen tässä kuluneen viikon aikana jatkanut keväällä aloittamaani sukkaa, kaivanut esille ikuisuusprojektin (parivuoteen päiväpeiton) ja miettinyt työkaverini ja minun suunnittelemaa yhteisneulontaprojektia.
Varsinkin tuo yhteisneulontaprojekti innostaa. Olen jo pitkään haaveillut, että haluaisin osallistua johonkin yhteisneulonta- tai mysteerineulontaprojektiin, mutta jotenkin niiden aikataulut tuntuvat aina liian tiukoilta omaan arkeen. En halua päätyä neulomisen kanssa tilanteeseen, missä olen jäljessä kaikista yhteisneulontaprojektin välietapeista ja neulominen muuttuu kivasta puuhastelusta suorittamiseksi.
Niin paljon kuin rakastankin deadlinejä sekä töissä että kirjoittamisen osalta, niin neulomisessa ne vaan ahdistavat. Jopa joululahjojen tekeminen ennen aattoa on välillä liikaa. Siksi päätin, että tänä vuonna en neulo kellekään yhtikäs mitään. Mielessä on kyllä muutama projekti, jotka haluaisin tehdä muutamalle ihmiselle, mutta teen ne sitten, kun siltä tuntuu ja minulle on aikaa ja energiaa uudelle työlle.
Työkaverin kanssa suunniteltu yhteisneulonta ei sen sijaan ahdista koska se on niin epävirallinen ja rento kuin vain mahdollista. Projektin ideana on neuloa syksyllä paita. Materiaalin ja mallin saa valita ihan oman mielensä mukaan ja aikaa on vuoden loppuun. Jostain syystä tämä aikataulu ei tuota minkäänlaista stressiä samoin kuin ei siinä epäonnistuminenkaan. Jos paita valmistuu vasta ensi vuoden puolella niin sitten se valmistuu ensi vuoden puolella.
Alkuperäinen suunnitelmani yhteisneulontaprojektiksi oli neuloa jokin Jenna Kostetin suunnittelema kalevala-aiheinen kirjoneulepaita. Pidän näiden paitojen yksinkertaisista malleista ja olen jo pitkään haaveillut kirjoneuleprojektin aloittamisesta.
Keväällä sain kuitenkin koiranhoitolahjaksi neljä kerää BC GRAN:in Soft Silk lankaa värissä Olive Green ja kun näin nämä langat mietin heti, että niistä tulisi kiva paita.
Kaikilla “kunnon” neulojilla on lankavarasto ja niin on minullakin. Tällä hetkellä varaston virkaa toimittaa Clas Ohlsonin kannellinen muovilaatikko koossa 40x30x18cm. Neljän uuden kerän lisääminen jo valmiiksi täyteen lankalaatikkoon onnistui jotenkuten, mutta ei kuitenkaan ilman lievää väkivaltaa. Intohimoisempiin neulojiin verrattuna lankavarastoni ovat ihan naurettavan pienet, mutta tuo laatikko on se tila, jonka yli en halua varaston pursuavan. Kirjoneuleprojektin aloittaminen olisi tarkoittanut uusia lankoja ja ylijäämien sullomista lankavarastoon, minkä takia päätin lopulta tehdä paidan keväällä saamistani langoista.
Mallin etsiminen on sen sijaan ollut paljon hankalampi prosessi. Tällä hetkellä mietin joko Veera Jussilan Muisto neuletakin ohjetta (paitana, ei neuletakkina) tai Flax Light-paitaa. Kummassakin tapauksessa muuntaisin kaula-aukon pyöreästä v-aukkoiseksi.
Jussilan ohjeessa olisi se etu, että se olisi suomeksi, mutta vaikka ohjeen on tarkoitus olla yksinkertainen, en tunnu millään hahmottavan joitakin sen kohtia. Flax Light -paidassa haasteena olisi englanniksi neulominen, mutta paidan tukena olisi sitten Villapesuohjelman tekemät ohjevideot. Jotenkin tuntuu, että tällä hetkellä Flax on viemässä voiton vaikka englanniksi neulominen jännittää ja lyhennetyt kerrokset hirvittävät jopa englantia enemmän.