Aina välillä huomaan haaveilevani työhuoneesta. Tällä hetkellä työhuone on sama kuin olohuoneen sohva. Siinä istuskelen monta tuntia päivässä, naputtelen tekstiä rannetuki kädessä ja nousen ylös vähän turhankin jäykkänä ja kankeana. Kiitos koronan, peruttujen julkkareiden ja käteen jääneen hotellivarauksen tähden, pääsin alkukuusta kokeilemaan työhuonetyöskentelyä, kun minulla oli hotellihuone varattuna kahdeksi päiväksi. Ja mitä opin tästä työhounekokeilusta? No ainakin sen, että se mitä en kaipaa, on asunnon ulkopuolista työhuonetta. En osannut istua huoneessa ja vielä vähemmän jaksoin keskittyä kirjoittamiseen ja yleensä raahauduin kotiin reilusti alle kahdessa tunnissa. Sitten istahdin omalle sohvalle ja työskentelin monta tuntia putkeen.
Kokeilusta huolimatta haaveilen vieläkin välillä työhuoneesta, jonne voisin levitellä kaikki paperini. Mutta tämä vaatisi jo uutta kämppää ja isompia asumiskustannuksia ja se taas ei innosta yhtään. Joten pysytään sohvalla ja silitellään karvaista työkaveria.
Muuta
En ihan onnistunut pysymään alkuperäisessä aikataulussa, eli saamaan kaikki editoitua viime viikon loppuun mennessä. Muutama pieni juonisolmu jumitti etenemisen ja venytti aikataulua parilla päivällä. Nyt käsikirjoitus on miehen luettavana ja minä taukoilen siitä muutaman päivän. Vähän on taas vaikea olo, kun ei ole mitään näperrettävää, mutta onneksi on aina siivottavaa. Ajattelinkin pyhittää nämä kaksi päivää makuhuoneen suursiivoukseen ja jospa vaikka ehtisi lukeakin vähän enemmän.