Selasin viime viikon lopulla päiväkirjamerkintöjä ja kiinnitin huomiota siihen, kuinka monena päivänä olin käyttänyt sanoja, tänään oli hyvä kirjoituspäivä. Sitten katsoin käsikirjoituksen Scrivener-tiedostoa ja mietin, että missä se näkyy? Ei ainakaan sanamäärässä, joka on muutama satanen vähemmän kuin aloittaessani Murha I -osion editoimisen eikä myöskään ”valmiiksi” merkitsemieni lukujen määrässä, joita on vain puolet osuuden luvuista. Käytän lainausmerkkejä valmis-sanan kohdalla, sillä yksikään käsikirjoituksen luvuista ei ole oikeasti valmis. Ne ovat vain tarpeeksi valmiita tälle kierrokselle.
Sitten luen päiväkirjamerkintöjä pidemmälle ja huomaan trendin. Päivä jäi mieleen hyvänä kirjoituspäivänä, jos onnistuin ratkaisemaan sen aikana jonkin käsikirjoituksen ongelmakohdista. Eniten minua yllätti syyskuun editointikierroksessa se, kuinka paljon yksityiskohtia valui vielä käsikirjoituksen alkuun. Välillä yksityiskohta liittyi hahmon persoonallisuuteen, taustaan tai hahmojen välisiin suhteisiin, joskus kyse oli taas konkreettisesta vihjeestä, joka pitää sirotella käsikirjoituksen alkuun.
Tällä viikolla kiinnitin enemmän huomiota kirjoittamistuntemukseen ja huomasin, että ne päivät, kun sain aikaiseksi uutta tekstiä, eivät aina olleet niitä päiviä, kun koin päivän olleen hyvä kirjoituspäivä.
Tässä vähän logistusta kuluvalta viikolta
Maanantai: Pääsin tekstin äärelle vasta viiden jälkeen ja editoin yhden luvun tarinan alusta. Päivän fiilis: ihan ok.
Tiistai: Jatkan siitä mihin eilen jäin ja jatkan editoimista. Ihan ok päivä.
Keskiviikko: Mies suuntasi toimistolle ja minä varaan aamupäivän kirjoittamiselle.
-
-
- Tavoite: lukea läpi kaksi lukua, merkitä ne valmiiksi ja kirjoittaa yksi uusi kohtaus.
- Todellisuus: jämähdän ensimmäisen luvun ensimmäiseen kohtaukseen ja käytän kaiken kirjoitusaikani kuvaillessani matkalaukun sisältöä.
-
Iltapäivällä tartun kynään, mutta uutta kohtausta ei synny. Myöhemmin illalla, kun melatoniini on vedetty, mutta se ei ole alkanut vielä vaikuttamaan, istahdan Superin kanssa sohvalle ja kirjoitan päiväkirjaan:
Kiva päivä tänään. En saanut kirjoitettua [HAHMON NIMI] esittelykohtausta, kun en oikein osaa kuvitella sitä. Millaista [PAIKAN NIMI] on? Mitä [HAHMON NIMI] tekee siellä?
Sitten käänsin sivua ja kirjoitin puolitoista sivua dialogia kyseisestä kohtauksesta.
Päivä jää mieleen hyvänä kirjoituspäivänä, sillä minulla oli niin hauskaa matkalaukkukohtausta editoidessa. Sillä ei ole mitään väliä, että epäonnistuin kaikissa päivän tavoitteissani.
Torstai: Yritän uudelleen uutta kohtausta, mutta mitään ei tapahdu. Ymmärrän, että niin kauan kuin kohtauksen tapahtumapaikka on minulle vielä mysteeri (tiedän missä kohtaus tapahtuu, mutta ympäristö ei ole minulle tuttu), en tule pääsemään siihen sisälle. Joten kulutan kaiken kirjoitusaikani YouTubessa ja katson paikkaan liittyviä videoita. Kirjoitan ylös muistiinpanoja ja kysymyksiä. Saan aikaiseksi muutaman pätkän dialogia sekä kohtauksen aloituslause. Päivä jää mieleen hyvänä kirjoituspäivänä, vaikka kirjoitin hädin tuskin 100 sanaa käyttökelpoista tekstiä.
Perjantai: Aamulla otan Superin syliin ja päätän kirjoittaa esittelyluvun. Käyn epämääräisen hitaalla, mutta saan jollain ihmeellä väännettyä kohtauksesta edes jonkinlaisen ensimmäisen version. Päivän fiilis ihan ok.
Hyvän kirjoituspäivän mittareita on yhtä monta kuin kirjoittajiakin. Joillekin hyvä päivä tarkoittaa 2000 uutta sanaa, kun taas itselleni hyvä päivä näyttää liittyvän suoraan siihen, kuinka hauskaa minulla oli kirjoittamisen tai editoimisen aikana. Siksi torstain YouTube -päiväkin tuntui hyvältä kirjoituspäivältä, sillä olin niin innoissani kaikesta siitä tiedosta, mitä opin katselun aikana.